tiistai 30. kesäkuuta 2009

Naapureita - Grannar



Olen hurahtanut aika moneen juttuun. Yksi sellainen on linnunpöntöt. Tiedän, että monet meistä sisustusintoilijoista hankkii niitä ihan koristeiksi, vaikkapa sisälle. Mutta minun pöntöt pitää olla ulkona.
Olen kovasti odottanut uusia naapureita, ja riemu oli suuri kun aijemmin keväällä huomasin liikennettä yhdessä pöntössä. Minusta kuoriutui oikea MsMarple, kaivoin kiikarit ja lintukirjan esiin. Hetkessä olin ratkaissut arvotuksen. Meidän uusien naapureiden nimi on Rouva ja Herra Leppälintu.

Kovin ovat liukkaita liikkeessään, eivätkä kovinkaan valokuvauksellisia. Lintujen Greta Garboja, kenties? Vaikka kuinka olen kyykkinyt kameran kanssa, en vain onnistu ikuistamaan perhettä. Pihan vahtikissa, Bea, oli vähintään yhtä iloinen uusista tulokkaista. Jää nähtäväksi, miten yhteiselo jatkossa toimii...


Punaisen pöntön on talomme tyyliin nikkaroinut Iso J, sinkkisen hankin täältä.

Täällä alkaa loma huomenna. Tarkoitus on nauttia kesästä, käydä uimassa, touhuta kotosalla ja ehkä tehdä joku lyhyt lähimatka. Bloggaaminenkin taitaa jäädä sään armoille. Hyvällä säällä hiljaisempaa, huonolla sitten enemmän juttua. Kotiyhteydetkin ovat oikukkaat ja niiden salliessa kyläilen kyllä.


Aurinkoa sinulle!

Jag är tokig i flera olika saker. En av dem är fågelholkar (visst heter de så...?). Jag vet att många av oss inredningsgalna har dem som dekoration inne. Men mina holkar ska vara ute. Jag har ivrigt väntat på nya grannar och lyckan var stor när jag tidigare på våren upptäckte traffik i en av holkarna. Jag förvandlades till riktig MsMarple, fram med kikaren och fågelboken. Gåtan löstes snabbt - våra nya grannar heter Fru och Herr Rödstjärt. Väldigt snabba är de, och inte speciellt pigga på att bli fotade hur jag än gömmer mig med kameran vid holken. Fåglarnas Greta Garbo kanske? Vaktkatten Bea är minst lika glad i dem nya grannarna. Vi fär se hur samlevnaden blir framöver... Den röda holken har stora J snickrat, den i zink har jag inhadlat härifrån.

Ska börja min semester imorgon. Nu ska vi njuta av sommaren, bada, göra lite små grejer hemma och kanske göra en liten resa här i närheten. Vädret får bestämma takten av blogginlägg. Gott väder = få inlägg, dåligt väder = fler inlägg. Internet strular då pch då hemma, men ska besöka er när det väl funkar. Önkar dig mycket sol!

5 kommenttia:

Riikka kirjoitti...

Voi kyllä minäkin odotan kovasti, että saisimme viimein oman pihan, jossa voisi seurailla lintusia. ;)

Oikein ihanaa alkavaa lomaa ja aurinkoisia kesäpäiviä! :)

Olivieno kirjoitti...

Ihan jäi nyt vaivaamaan että minkä pöntön se herrasväki Leppälintu sitten valitsi? Kauniita kaikki!

bean emäntä - bea's kirjoitti...

Olivieno, lievitän tuskaasi...;)) Kyllä se herrasväki Leppälintu äänesti siivillään tuota kotikutoista. Eli punainen pönttö se olla piti.

Bea kirjoitti...

Vilka söta småfågelholkar. Även här gillar vi holkar men det bjudes endast på den enkla varianten med holkar av grådbräder :)
Visst är det trevligt med småfåglar runt husknutarna.
Skönt med en välbehövlig semester.
Två dagar till så blir det min verklighet också.
Ha en riktigt skön semester med mycket bad och lata dagar.// Bea

Nina kirjoitti...

Ihania pönttöjä ja asiantuntijan otteilla perhe -Leppälintu omansa valitsi!:)

Leppoisaa kesää uusien naapureiden ja heidän viserrystensä kera!