sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Trauma


Eihän vain keneltäkään ole jäänyt huomaamatta? Että olen lapsellisen ihastunut valkeisiin kukkiin.
Det har väl inte passerat någon obemärkt? Att jag är barnsligt förtjust i vita blommor?


 Parantelen näin lapsuuden traumaa. Kai. Muistan nimittäin selkeästi jo alle kouluikäisenä ihmetelleeni, miksi kotipihalta löytyy kaikki sateenkaaren värit ja enemmänkin.
Jag tror mig bota en trauma från barndomen. Jag kommer ihåg nämligen att jag undrade alltid varför vi har alla rengbågens färger och mer i vårt trädgård. Och detta redan innan jag började skolan.


Mutta rakennankohan nyt samalla omalle lapselleni traumaa? Olen nimittäin luotettavavista lähteistä kuullut, että lapsuuden kodin valkoinen puutarha voi puolestaan aiheuttaa aikuisella iällä kaikki sateenkaarenvärit käyttöön -syndroomaa ;) Oletkos kuullut vastaavasta...?
Men. Jag undrar om jag för trauman vidare till min dotter? Har nämligen hört från tillförlitliga källor att barndomens vita trädgård kan i sin tur orsaka alla rengbågens färger -syndrom på vuxen ålder ;) Har du hört om något liknande?

Vai olisikohan mahdollista että näiden traumojen syynä onkin ihan jotain muuta kuin pikkuiset kukkaset...?
Men kan det ändå vara att alla dessa traumor orsakas av något helt annat än de små blommorna...?

6 kommenttia:

Kultsin kämppä kirjoitti...

Niin, mene ja tiedä...
Sehän onkin aika hauska ajatus, että väritraumat vuorottelisivat sukupolvien välillä!

Bea kirjoitti...

Fniss...ja, regnbågens alla färger, det finns hos mig och jag undrar vad det fört med sig (barnen vuxna) = antiträdgård! De blev ålagda att rensa köksträdgården varje sommar och det blev trauma för deras del :))
Nej, skämt åsido, dina vita blommor är helt fantastiska, fortsätt du och skapa din trädgård!
Kram /Bea

sariw kirjoitti...

Epäilenpä tuota väritraumaa ; )
Sillä osa puutarhaharrastajista hakee nyt monen värisiä isoäidinkasveja (siis myös vanhempien pihalla kasvaneita), vaikka aimmin olivat hyvinkin tarkkoja väreistä pihallaan...
Suloiset pienet kukat eivät yksinkertaisesti voi aiheuttaa traumoja : )

Nina kirjoitti...

Minä pidän paljon valkoisista kukista, vihkimppunikin oli valkoinen.
Väreillähän on paljonkin terapeuttista merkitystä. Valkoinen on puhtauden väri ja kun minulla aikoinaan työelämässä melko hektistä ja pienet lapset kotona, mies vuorotyössä, joten kun nuo ruuhkavuodet olin kulkenut läpi ja tuli rauhoittumisen paikka, aloin kaivata valkoisia kukkasia ympärilleni.
Nyt on jo tosin hieman toisin ja pihalle olen istutellut hyvinkin eriväriä kukkasia.

Miia kirjoitti...

Hauska postaus. Minulle on tainnut jäädä jonkinlainen trauma lapsuudesta valkoisen, beigen ja tummanruskean yhdistelmistä. En siis osaisi sisustaa omaa kotia sellaiseksi valkobeigeksi, joka on ollut myös melko suosittua näiden blogien maailmassa ainakin. Tarvitsen joko värejä tai sitten lähes koko valkoista. Puutarhassa huomaan vapautuvani pikkuhiljaa valkoisen kauden jälkeen. Mutta edelleenkään kaikki värit eivät tunnu hyvältä. Olen miettinyt tuota samaa, että varmaan omat lapset inhoavat ainakin valkoisia kalusteita isona. :)

Ainosofia kirjoitti...

Mielenkiintoinen kommentti :)

Epäilen kyllä myös, että ihanaiset kukat voisivat aiheuttaa traumaa...

Olen sitä mieltä, että lapsillamme tulee varmasti oma makunsa niin puutarhan kuin kodin suhteen.
Ja eihän se haittaa jos laittaa oman puutarhansa sateenkaaren väreissä.


... jää miettimään oman (aikuisen) tyttärensä mielipiteitä ;)